Currykana Sri Lankalaisittain

Currykana Sri Lankalaisittain

Currykana Sri Lankalaisittain. Tämä herkullinen currykana tuo sinulle uusia makuja ja on helppo valmistaa vaikka kattilassa.

Reilu kymmen vuotta sitten matkustaessani ympäri Australiaa, työskentelin lukuisissa eri ravintoloissa. Melbournessa työskennellessäni tutustuin moneen Intialaiseen kollegaan. He puhuivat paljon ruokakulttuuristaan ja mistä mauista ruoat koostuvat. En ollut lainkaan perillä mistä ruokalajeista he puhuivat ja neilikan tai kanelin käyttö ruoassa toi minulle lähinnä mieleen joulun. Tästä innostuneena päätin hieman selvittää mitä kaikkea voisin näistä mausteista tehdä ja myöhemmin selvisi, että kyseiset makuyhdistelmät tulevatkin Sri Lankalta.

Sri Lankan makuyhdistelmä kuulosti korvaani vielä mielenkiintoisemmalta ja päätin kokeilla miltä maistuisi currykana heidän makumaailmallaan valmistettuna. Päätin itse lisätä tähän reseptiin mukaan limenlehden tuomaan raikkautta. Currykana on helppo valmistaa, mutta mausteseoksen tekeminen ja raaka-aineiden hankkiminen saattaa olla hieman työlästä. Maltti on valttia ja muista, että mausteseosta voit käyttää myöhemmin myös muihin ruokiin, joten mausteseoksen vaatima vaiva kannattaa nähdä.

Sri Lankan mausteseos currykana
Sri Lankan mausteseos

Mausteseos

Mausteseoksen tekeminen aloitetaan paahtamalla riisi kuivalla pannulla. Riisin ollessa kullanruskeaa voit lisätä muut mausteet joukkoon. Muista sekoittaa mausteita pannulla, jottei ne pala. Mausteiden saavuttaessa paahteisen pinnan ja tuoksun ota ne sivuun jäähtymään. Seoksen jäähdyttyä jauha mausteet tasaiseksi mausteseokseksi. Karkeusasteen voit itse päättää. Itse pidän hieman karkeasta. Voit myös halutessasi lisätä currynlehdet tai laakerinlehdet jo jauhamisvaiheeseen. Itse en tee sitä, koska haluan lisätä ne suoraan valmistettavaan ruokaan ja säätää makua sitä kautta.

Currykana

Valmistan curryn yleensä padassa hitaasti hauduttaen. Tällöin siihen saa hyvin kehittyneen ja syvemmän maun. Curry onkin meidän perheessä usein viikonlopun menussa. Tällä kertaa kuitenkin onnistuin räjäyttämään patani palasiksi liedellä. Mielestäni lämmitin sitä normaaliin tapaan, mutta ilmeisesti siinä oli liikaa lämpöä ja pata on nyt entinen. Uusi lähtikin jo tilaukseen Chez Mariuksesta (ei maksettu mainos), josta tarvikkeet saa todella nopeasti kotiovelle.

currykana vaatii padan

Curryn valmistus ei kuitenkaan tähän kaatunut vaan valmistin sen sitten rehellisesti kattilassa. Se toimii aivan hyvin tähän, joten älä murehdi, jos et omista pataa.

Prosessi alkaa kanojen ruskistamisella. Nopeasti pinnat kullanruskeiksi ja kanat sivuun odottamaan. Tämän jälkeen kuullotetaan sipuli, valkosipuli, chili sekä inkivääri. Lopuksi lisätään tomaatit ja kun nämä ovat myös kuullottuneet lisätään kookosmaito, mausteet ja etikka. Kookosmaidon määrää voit halutessasi säätää. Curryn voi valmistaa myös ilman kookosmaitoa, mutta itse pidän sen tuomasta kermaisuudesta ja makeudesta. Kookosmaito toimii myös hyvin tulisuuden pyöristäjänä, mikäli chiliä lipsahti liikaa.

Kun seos kiehuu siirrä kattila uuniin 180 asteeseen ja hauduta kannen alla 30 minuuttia.

Lisää hienonnettua korianteria ja curry on valmis. Lisukkeeksi valmistin tällä kertaa sitruunariisiä ja kurkkuraidan hunajalla maustettuna.

Currykana (4 annosta)

8kanankoipea
3tomaattia
1sipuli
3valkosipulinkynttä
1/2chili
2,5 cm palainkivääriä
10currynlehteä
5limenlehteä
1tlcayannepippuria
2tlpaprikajauhetta
200mlkookosmaitoa
2 korkillistaetikkaa
kanelitanko
suolaa
korianteria

Ohje

Kuutio sipulit ja tomaatit (voi jättää ronskeiksi kuutioiksi). Hienonna valkosipuli, limenlehdet ja inkivääri. Ruskista kanat kevyessä öljyssä padassa. Siirrä sivuun ja kuullota sipuli, valkosipuli, chili ja inkivääri. Lisää tomaatti ja anna pehmitä. Lisää mausteet, kookosmaito ja etikka. Kiehauta ja siirrä uuniin 180 asteeseen. Anna hautua kannen alla 30 minuuttia.

Kurkkuraita

4 rklturkkilaista jogurttia
1 tlhunajaa
10 cmpala kurkkua
suolaa

Ohje

Pese ja raasta kurkku. Valuta siivilässä ja painele liika neste pois. Mittaa jogurtti erilliseen kulhoon ja sekoita joukkoon hunaja, kurkku ja ripaus suolaa. Tarjoile curryn kanssa.

Sitruunariisi (4 annosta)

10 dlvettä
6 dlbasmatiriisiä
5sitruunalohkoa
kardemummaa
suolaa

Ohje

Huuhtele riisi käsin siivilässä juoksevan veden alla. Lisää vesi ja riisi kattilaan. Kiehauta ja alenna lämpö keskilämmölle sekä sulje kansi. Keitä n. 10-15 minuuttia, kunnes vesi on kadonnut kattilasta. Lisää ripaus kardemummaa, suolaa ja pieneksi leikatut sitruunalohkot. Sekoita ja jätä kannen alle hautumaan vähintään 5 minuutiksi.

currykana
Valmis currykana on mehevää ja mausteista.

Mikä on sinun lempicurrysi? Jaa omasi hästägillä #currykana ja tägää minut IG Storyyn.

  • Henri Johannes

Processing…
Success! You're on the list.

Vastaa