Mikä tämä on?

Blogi. Tämä ruoka- ja lifestyleblogi syntyi intohimosta ruoka- ja juomakulttuuriin sekä halusta esitellä kaikkea siihen liittyvää suoraan ja konstailemattomasti.

Tässä blogissa hypätään rehellisesti pää edellä ja mikäli vahinkoja tulee ne tuodaan myös sinunkin tietoosi. Ruoissa huokuu aitous ja maku. Finedining antaa inspiraation, mutta tyylini on toinen, joten ruokataidetta tämä blogi ei sisällä. Kokeilunhalu on suuri ja uteliaisuus vie sinutkin mukanaan uusien raaka-aineiden tai annosten pariin. En ole elämässäni leiponut montaakaan kertaa, mutta pääset kanssani opettelemaan sitäkin.

Blogi ei kuitenkaan keskity vain Henri Johanneksen edesottamuksiin, vaan pääset myös tutustumaan henkilöihin, jotka osaltaan vaikuttavat ruoka- ja juomiskulttuuriin. Juttusarjat Lähteellä, Liedellä ja Fiiliksellä tuovat esiin vähemmän framilla olevia alan vaikuttajia. Lähteellä -juttusarja keskittyy juoma-alan parissa toimiviin henkilöihin, kun taas Liedellä seuraa vastaavasti ruoan parissa toimivia henkilöitä. Juttusarjaa täydentää Fiiliksellä, jossa tutustutaan henkilöihin, jotka luovat ruokailu- tai juomahetken viidennen maun; umamin eli tunnelman.

Liittymällä postituslistalle pääset ensimmäisenä tutustumaan ja inspiroitumaan näihin alojensa ammattilaisiin, jotka ansaitsevat huomiosi. Vastineeksi sinä saat uusia ideoita ja ahaa-elämyksiä kotikeittiöösi.

  • Henri Johannes

Processing…
Success! You're on the list.

Vastaa